fbpx

Ajankohtaista, Palvelut AVOIN Huoltoleasing muokkaa suomalaisyritysten autopolitiikkaa

Suomessa yritykset omistavat poikkeuksellisen paljon autokannastaan, mutta leasingautoilun suosio lisääntyy jatkuvasti. Secton AVOIN Huoltoleasing merkittävä syy muutokseen.

Suomalaisyritysten autokannoista neljä viidestä on omistusautoja, eli leasingautojen osuus jää hyvin pieneksi. Kotimaiset luvut ovat poikkeuksellisia eurooppalaiseen keskiarvoon verrattuna, mutta trendi on Suomessakin muuttumassa yhä enemmän leasingin suuntaan.

– Olemme miettineet paljon, mistä poikkeuksellisen suuri halu omistusautoihin johtuu. Yksi syy voi olla keskimääräistä vanhempi autokanta eli pitkät käyttöajat, Secto automotive Oy:n toimitusjohtaja Matias Henkola kertoo Radio Rockille antamassaan haastattelussa.

Secto tarjoaa asiakkailleen erityisesti suomalaiseen yrityskenttään räätälöidyn leasingratkaisun: Secto AVOIN Huoltoleasing -tuotteen. Leasingautoja vierastaneet yritykset ovat muuttaneet mielensä avoimen huoltoleasingsopimuksen myötä. Secto AVOIN Huoltoleasing on asiakkaalle helppo ja turvallinen malli joustavuutensa ja avoimen kulurakenteensa vuoksi.

– Olemme tarjonneet AVOIN Huoltoleasing -tuotetta vuodesta 2008. Sen avulla yritykset voivat halutessaan jatkaa leasingsopimusta normaalin kolmen vuoden sopimuksen jälkeen ja ajaa autoillla pidempään. Tällä tavalla haluamme muuttaa yritysautoilun trendiä leasingin suuntaan, Henkola sanoo.

Laadukas palvelu kuuluu hintaan

Secton toimitusjohtaja Matias Henkola toteaa, että toimivien ja asiakaskeskeisten tuote-elementtien lisäksi yksi palvelun keskeisiä myyntivaltteja on ollut henkilökunnan joustava, avoin ja innostunut palveluasenne.

– Secton edustajat auttavat asiakasta henkilökohtaisesti tekemään palvelusta hänelle parhaan mahdollisen, ja palvelumme on äärimmäisen avointa. Asiakas saa esimerkiksi heti nähtäväkseen kaikki kustannukset huoltobudjetista auton jäännösarvoon, ja hän voi itsekin aktiivisesti vaikuttaa kustannusten lopputulemaan. Tämä on asiakkaalle erittäin turvallinen ratkaisu, Henkola kertoo.

Lue lisää Secto AVOIN Huoltoleasing -tuotteesta: https://secto.fi/tuotteet/avoin-huoltoleasing

Kuuntele ja katsele Radio Rock -haastattelu täältä: http://www.nelonen.fi/uutiset/viihde/1658957-matias-henkola-suomessa-yksi-euroopan-vanhimmista-autokannoista

Ota yhteyttä!

Miten voimme olla avuksi? Kerro meille autotarpeistasi ja olemme sinuun pian yhteydessä.