Ajankohtaista, Sähköautot Tavoitteena nollapäästöt 2028 – Sectolla on kunnianhimoinen ESG-ohjelma

Työsuhdeautokanta sähköistyy nopeasti. Muutosta vauhdittaa paitsi kiristyvä ympäristölainsäädäntö, myös taloudelliset kannustimet. Secto auttaa yrityksiä autokannan dekarbonisaatiossa ja näyttää itse esimerkkiä. Sectolla onkin kunnianhimoinen ESG-ohjelma.

 EU:n CSRD-direktiivi (Corporate Sustainability Reporting Directive) kiristää yritysvastuuta ja päästöjä koskevaa ESG-raportointia vuodesta 2024 alkaen. Yrityksen autokannan päästöt ovat yksi tärkeä mitattava asia. 

Vähäpäästöisillä autoilla ajavat yritykset voivat kuitenkin saada hyvän omantunnon lisäksi myös taloudellisia etuja.

”Täyssähköisten työsuhdeautojen verotusarvo on työntekijälle edullisempi. Rahoittajat ovat taas antaneet ymmärtää, että sähköisten autojen rahoitus on tulevaisuudessa edullisempaa kuin polttomoottoriautojen rahoitus”, sanoo Secton toimitusjohtaja Matias Henkola.

Secto on ollut markkinajohtaja työsuhdesähköautoissa. Henkolan mukaan uusien autojen tilauskanta kasvoi tammi-kesäkuussa 200 prosenttia. Lähes kolmannes Secton asiakkaille tämän vuoden ensimmäisen puoliskon aikana tilatuista autoista oli jo täyssähköisiä. Sähköistettyjen eli sähkö- ja hybridiautojen osuus työsuhdeautoissa oli huimat 71 prosenttia.

Uusien yritysautojen hiilidioksidipäästöjen keskiarvo laskee koko ajan. Alkuvuonna 2022 Secton asiakkaiden henkilöautokannan hiilidioksidipäästöjen keskiarvo oli 73 grammaa kilometrillä, vuoden 2025 lopussa sen pitäisi olla 50 grammaa ja vuoden 2028 loppuun mennessä 0 grammaa.

”Kyllä tämä kertoo isosta muutoksesta ajattelussa”, Henkola sanoo. ”Jos yrityksellä on suuri työsuhdeautokanta tai käytössään paljon omia ajoneuvoja, autokantaa ollaan nyt dekarbonisoimassa vakavalla mielellä. Tämä on asia, jossa Secto voi auttaa asiakkaitaan paljon. Olemme muun muassa luoneet Decarbon tool -työkalun, jonka avulla asiakkaan on helppo hahmottaa autokantaan tehtävien muutosten vaikutusta päästöihin sekä autoilun kustannuksiin.”

ESG- ja ympäristökriteerien täyttäminen on tietysti ensiarvoisen tärkeää myös Sectolle itselleen.

”Täytyy elää niin kuin opettaa. Työntekijöidemme työsuhdeautojen hiilidioksidipäästöjen keskiarvo on nyt 45 grammaa kilometrillä. Vuoden 2023 kesään mennessä keskiarvo painetaan alas noin 15 grammaan. Meillä on omassa käytössämme reilut 70 autoa, joista noin 90 prosenttia on vuoden loppuun mennessä täyssähköisiä ja loputkin vaihtuvat aikanaan nollapäästöisiksi”, kertoo Henkola.