fbpx

Sähköautot, Sananvuoro Pitääkö sähköautoilua tukea ja miksi?

Yle uutisoi lauantaina, että hallituksen ilmastopolitiikka voisi tarkoitaa eurooppalaisestikin yleista hankintatukea sähkö- ja biokaasuautoille. Tätä tukea on osattu odottaa, sillä hallituksen suunnitelmat uudeksi energia- ja ilmastopolitiikaksi on työn alla (tästä blogasimmekin erikseen). Samalla muutamat poliitikot (Mauri Pekkarinen ja Antti Kaikkonen) ovat asiasta lausuneet myötäileviä mielipiteitä kuluneen vuoden aikana. 4 000€ hankintatuki ensimmäiselle 25 000 sähköautolle on erinomainen avaus, jolla suomalainen sähköautoilu saataisiin osaksi valtavirtaa. Toki epäileviäkin mielipiteitä on saatu nähdä, mutta 100 m€ tuki on kuitenkin maltillinen verrattuna vaikkapa kainuulaisen nikkelikaivoksen tukemiseen. Norjassa varsin avokätisellä tukipolitiikkalla on saatu sähköautojen määrä nostettua jo hulppeaan 100 000 auton määrään, jolla on saatu liikenteen Co2 päästöjä leikattua merkittävästi.

Miksi sähköautoilua pitää sitten tukea?

Kysymys on pitkälti siitä, kuinka nopeasti me haluamme tehdä päästöttömästä liikkumisesta valtavirtaa. Markkinakäytäntö uudistaa suomalaista autokantaa n. 110 000 – 130 000 auton vuosivauhdilla ja tätä kautta autojen keski-ikä on korkea. Sähköautojen hankinta on myös tähän saakka ollut jonkin verran kalliimpaa kuin polttomoottoriautojen, mutta teknologian kehittyminen laskee tätä eroa koko ajan. Ensi vuonna näemmekin jo useita edullisemman kategorian sähköautoja.

Suomi on tähän saakka ollut sähköautoilun periferia alle tuhannella täyssähköautolla ja muutamalla tuhannella pistokehybridillä. Pariisin ilmastotavoitteisiin sitouneella Suomella on siis tarve kiirehtiä Co2 päästöjen leikkaamista. Liikenne on Suomessa pitkien etäisyyksien vuoksi edelleen merkittävä päästöjen tuottaja. Tässä hetkessä sähköautojen hankintatuki luo edellytykset nostaa muutamassa vuodessa  sähköautojen määrää tuhansilla ja tätä kautta tehdä sähköautoilusta valtavirtaa. Tämä oli yksi keskeinen teesimme, kun me alkusyksystä julkistimme oman 10-kohdan ohjelman päästöttömän autoilun tukemiseksi. Tämän jälkeen markkinat kyllä hoitavat sähköautojen lukumäärän kasvun mm. edullisempien käyttö- ja ylläpitokulujen vuoksi.

Sähköautojen hankintaa tukemalla itseasiassa käynnistämme kokonaisen muutoksen. Sähköauto tarvitsee mm. latausinfrastruktuuria, jonka rakentaminen on Suomessa edelleen lapsen kengissä. Sähköautojen määrän kasvu luo automaattisesti kysyntää latausinfran rakentamiselle ja sitä kautta luo merkittävästi positiivisia kerrannaisvaikutuksia kansantalouteen.

Sähköautoilun tuki tänään työllistää suomalaisia heti, tukee Suomen tavoitteita Pariisin ilmastotavoitteissa ja pidemmässä juoksussa parantaa myös vaihtotasetta ja energiaomavaraisuutta.

___

Keskustelu jatkuu Secton some-kanavissa Facebookissa ja LinkedIn:ssä.

Sananvuoron kirjoittaja Ville Kujansuu on tiettävästi Suomen innovatiivisin blogaava talousjohtaja (toim. subjektiivinen huom.). Suomen johtavan autoalan palveluyhtiön Secto Automotiven riveihin Ville liittyi vuonna 2014.

Ota yhteyttä!

Miten voimme olla avuksi? Kerro meille autotarpeistasi ja olemme sinuun pian yhteydessä.