fbpx

Secto mediassa Osa kauppiaista riemuitsee jo 1.1.2017 voimaan astuvista uusista veropykälistä – IS selvitti todelliset vaikutukset: ”Näiden autojen haltijat ovat uudistuksen voittajia”

Ilta-Sanomat haastatteli Secton toimitusjohtajaa Ville Alasta autoverolain uudistuksesta. Lue artikkeli ja Villen kommentit Ilta-Sanomien verkkojulkaisusta.

Miten Secto aikoo toimia ensivuoden alusta?

Olemme tutkineet uutta autoverokäytäntöä lähes kaksi vuotta, käytännön kokemusta olemme saaneet Tanskan toiminnoistamme. Omien laskelmiemme mukaan uusi ennakkopalautusmenettely vaikuttaa hintaa alentavasti autoihin, joiden arvo on vähintään 70 000 eur. 95% Suomen autokannasta muutoksella ei ole merkitystä.

Ensi vuoden alusta lähtien tulemme toimimaan arvoautojen suhteen tapauskohtaisesti. Käytettyjen autojen markkinat kansainvälistyvät digitaalisten palveluiden myötä. Tulemme käyttämään omia kv-kanaviamme ennakkopalautusmenettelyn alaisten leasingautojen uudelleensijoituksessa mikäli se todetaan kannattavaksi .

Moni asia on vielä auki viranomaisohjeistuksia ja -tulkintoja odoteltaessa. Tiedossa olevat faktat voit lukea Ville Kujansuun blogista.

Ota yhteyttä!

Miten voimme olla avuksi? Kerro meille autotarpeistasi ja olemme sinuun pian yhteydessä.