Tunna Milonoffin kokemuksia sähköisestä ajamisesta ja yksityisleasingista
Viime keväänä tuli ajankohtaiseksi uuden kulkupelin hankkiminen. Vaihtoehtoja omistamisen näkökulmasta oli kaksi: Oma auto tai yksityisleasing. Käyttövoiman kohdalla vaihtoehtoja oli vain yksi: sähkö.
Olin ajanut muutaman vuoden hybridillä ja ymmärtänyt sähköautoilun potentiaalin. Pärähdin kuitenkin sähköiseen kiesailuun vasta kunnolla, kun päätimme Madventuresin Suomi TV-sarjaa kuvatessa kokeilla millainen Suomen latausinfrastruktuuri on ja pystyykö sähköautolla seikkailemaan kotimaassa. Aloitimme sähköisen matkan Suomen eteläisimmästä pisteestä Hangon Tulliniemestä ja päädyimme valtakunnan rajalle Nuorgamiin, Euroopan unionin pohjoisimpaan pisteeseen.
Lopulta kilometrejä tuli mittariin 2700 muutamassa viikossa. Matka oli käänteentekevä ja oivalluksia täynnä. Eikä vähiten sen vuoksi että pystyimme säästämään polttoainekustannuksissa sievoisen summan. Sähköinen eteneminen kiinnosti kuitenkin ennen kaikkea siksi, että halusin olla mukana autoilun uusissa tuulissa. Tiesin toki, ettei sähköautoteollisuus ollut ympäristön kannalta missään nimessä ongelmatonta mutta uuden auton hankinnan tultua ajankohtaiseksi ainoa varteenotettava vaihtoehto oli monen asian yhteisenä lopputulemana kuitenkin sähkö.
Reissumme jälkeen markkinoille alkoi nopeasti puskemaan uusia sähkökiesejä melkein jokaiselta automerkiltä. Vietin monta yötä selaillen vertailuja autojen ominaisuuksista ja ongelmista. Tutustuin kiisteltyyn akkuteknologian eettisyyteen ja eksyin liian usein selaamaan fanaatikkojen loppumattomien väittelyiden soita.
Valintakriteereinä itselleni oli tarpeeksi isot tilat nelihenkiselle lapsiperheelle, mahdollisimman pitkä akun kesto, joka toimisi myös talvella sekä tietenkin ajomukavuus. Viidenkympin villityksen vääjäämättömän lähestymisen myötä myöskään kiihtyvyys ja urheilullisuus eivät olisi haitaksi.
Näiden kriteerien lisäksi huomasin kuitenkin pian, että sähköautokeskusteluja skrollatessani ja merkkien välillä vaiheillessani, yhä tärkeämmäksi alkoi muodostua se, että pystyin löytämään valmistajalta mahdollisimman paljon läpinäkyvää tietoa auton tekoprosessista, vastuullisuudesta ja filosofiasta.Näihin kaikkiin löysin selkeimmän vastauksen merkiltä, joka oli minulle ennestään tuntematon. Muistin aikaisemmin kuulleeni, että markkinoille olisi tulossa uusi täyssähköauto, jota pidettiin Teslan kilpailijana. En kuitenkaan tiennyt, että sellainen oli jo rantautunut Suomeen, kunnes näin auton yllättäen liikenteessä.
Rakastuin sähäkkään muotokieleen ensi silmäyksellä.
Mukana ollut ystävä tiesi kertoa, että kyseessä oli Volvolta omaksi sähköautobrändikseen eriytynyt Polestar. Kotiin päästyäni aloin tutkimaan mistä oli kyse. Polestar vastasi sivuillaan helposti ja selkeästi useimpiin mieltäni askarruttaneisiin kysymyksiin. Polestarilla näytti olevan myös todella kunnianhimoinen tavoite. Päämääränä oli luoda aidosti ilmastoneutraali auto vuoteen 2030 mennessä ja poistaa kaikki päästöt toimitusketjusta, auton tuotantoprosesseista ja elinkaaren loppupäästä turvautumatta kompensaatiokeinoihin.
Valmistaja kertoi myös käyttävänsä lohkoketjuja riskimineraalien jäljittämiseen sekä toimitusketjun eettisyyden ja läpinäkyvyyden parantamiseen ja mainitsi tutkivansa keinoja parantaa sähköautojen akkujen vastuullisuutta korjaamalla, kunnostamalla ja käyttämällä niitä uusiin tarkoituksiin. Sain myös paljon kaipaamaani uutta tietoa sähköautojen valmistusprosessin aikana syntyneestä hiilijalanjäljestä.
Polestar 2:n elinkaariarvioinnista pystyin lukemaan läpinäkyvästi auton hiilijalanjäljen sen koko elinkaaren ajalta
Eli materiaalituotannon, valmistuksen, logistiikan, käyttövaiheen ja käytöstä poistamisen päästöt. Sähköauton elinkaaren aikana muodostuvasta hiilijalanjäljestä suurin osa muodostuu valmistusprosessin aikana. Aito ilmastoneutraalius edellyttää kuitenkin sitä, että päästöt poistetaan auton elinkaaren kaikista vaiheista. Käytön aikana hiilidioksidipäästöjä ei synny mutta se edellyttää sitä, että autolle syötetään vihreästi tuotettua sähköä. Vaikka sähköauton hiilijalanjälki on lataustavasta riippumatta pienempi kuin vastaavan polttomoottoriauton, sähkökiesin hiilijalanjälki jatkaa kasvuaan auton käyttövaiheen aikana, jos sitä ladataan fossiilisella energialla. Jos autoa taas ladataan uusiutuvalla energialla, valmistuksen aikana syntynyt hiilijalanjälki voi lopulta jopa nollaantua.
Leasing vai oma?
Nyt merkki oli siis löytynyt. Seuraavaksi aloin laskeskelemaan olisiko järkevämpää ostaa auto vai tehdä leasing sopimus. Kaikenlaiseen epävarmuuteen äärimmäisen kuumottuneena suhtautuvana pelko auton jälleenmyyntiarvosta sai kiinnostumaan leasingista. Toinen seikka oli se, että auto johon olin nyt iskenyt silmäni oli sen verran hintavampi, että ison rahoituksen ottaminen ja sitoutuminen pelotti.Tässä vaiheessa päätin ottaa yhteyttä Sectoon koska tiesin, että Secto oli sähköautojen ensimmäinen leasaaja suomessa. Heillä olisi kysymykseeni mitä luultavimmin Suomen valistunein vastaus. Sectolta ehdotettiin yksityisleasingia ja mikä parasta heiltä löytyi himoitsemani Polestar 2.
Liisaus on pitkään mielletty tyyriiksi, mutta kilpailun kiristyttyä myös hinnat on seuranneet perässä. Auto ja asunto ovat kuuluneet Suomessa perinteisesti niihin asioihin, jotka meikäläiset on halunneet mieluummin omistaa kuin vuokrata. Kiesin kohdalla pitkäaikainen vuokraaminen eli leasing alkaa kuitenkin jo nykyään olla varsin varteenotettava ja jopa järkevä vaihtoehto omistusautolle. Secton kanssa käytiin nopeasti läpi pikku vertailu auton omistamisesta yksityisleasingiin verrattuna. Koska laskelmissa vuosittaisten verojen, juoksevien kulujen ja vakuutusten oletettiin olevan about samat, auton arvon alenema muodosti suurimman eron yksityisleasingin ja omistusauton välillä.
Vaikkei asiaa mielellään kelailisikaan, auton arvonalenema on yksi merkittävimmistä kiesailun kuluista.
Omaa tulevaisuuden skenaarioihin kallellaan olevaa mieltäni alkoi viehättää leasingissä nimenomaan se, että riski auton jäännösarvosta olisi täysin ulkoistettu leasingyhtiölle, joten yllätyksiä ei vuokrakauden päätteeksi tulisi. Tiesin, että auton arvo alenee mutta yllätyksenä tuli, että se putoavaa keskimäärin noin kymmenellä prosentilla vuodessa. Siinä missä yksityisleasingautolla ajanut tietää sopimuskauden alusta lähtien autoon käytettävän hillomäärän kokonaissumman, omistusautoilijan jännitettäväksi jäisi jäännösarvo. Sen lisäksi laskettiin, että kustannuksia nostaisi omistusautossa myös talvirenkaat, huollot ja yllättävät lisäkulut. Siihen päälle tulisivat vielä rahoituskulut jotka himoitsemani bilikan kohdalla olisivat merkittävät.Toisaalta, jos onnistuisin myymään auton hyvällä hinnalla, voisin selvitä kolmen vuoden autoilusta liisaamista edullisemmin. Mutta kuten sanottu, helppous, ennustettavuus ja riskittömyys painoivat vaakakupissani sen verran, että yksityisleasing oli minulle lopulta helppo valinta.
Sähköisiä kilometrejä on kertynyt nyt hieman yli 10 000 ja autossa on jopa nukuttu muutama yö. Näiden kilometrien aikana olen huomannut alkaneeni muuttaa yleistä suhtautumistani kaikkeen omistamiseen. Uskon vakaasti, että tulevaisuudessa emme tule omistamaan asioita samalla tavalla kuin ennen. Omistamisen taakan väheneminen on tehnyt omasta elämästäni selkeästi kevyempää.
Viime aikoina maailmassa on tapahtunut mieletön määrä muutoksia pienessä ajassa. Huomiomme kiinnittyy usein kuitenkin sellaisiin muutoksiin, jotka ovat meille uhkia. Niiden varjoon jäävät monesti ne asiat, joissa olemme ottaneet nopeasti valtavia harppauksia eteenpäin.
Jään suurella mielenkiinnolla odottamaan miltä tulevaisuuden autoilu näyttää. Muutos on aina mahdollisuus.