
Meille Töihin?
Secto Automotive on vuonna 2007 perustettu, suomalaisessa omistuksessa oleva B2B-autoleasingpalveluyhtiö. Secto tarjoaa yritysasiakkailleen kokonaiskustannuksiltaan hallittua vastuullista autokannan ulkoistuspalvelua. Kestävän kehityksen periaatteet ja siirtymä pois fossiilisesta energiasta ohjaavat Secton liiketoimintaa. Yrityksen kasvun moottorina toimivat mutkaton ja vastuullinen autoarki.
Sectolaisena pääset mukaan inspiroivaan ja ainutlaatuiseen työyhteisöön, meillä tehdään paljon asioita yhdessä. Saat vahvan tuen työhösi tiimiltä, esihenkilöltä sekä kaikilta sectolaisilta. Töitä meillä tehdään tosissaan, hauskuutta unohtamatta. Meillä työntekijät kohdataan yksilöinä, hierarkiamme on matala ja kommunikointimme avointa. Saimme vuonna 2025 jo kolmannen kerran Future Workplaces -sertifikaatin, joka ansaitaan, kun työyhteisöä on johdettu poikkeuksellisen hyvän työntekijäymmärryksen kautta.
Olemme arvojohdettu kasvuyritys, jonka tavoitteena on luoda mutkatonta autoarkea asiakkaalle. Mutkattomuus näkyy myös meidän sisäisessä tekemisessämme, autamme ja mahdollistamme toistemme onnistumisen. Meille henkilöstö on tärkein voimavaramme ja tekemistämme ohjaa arvot, joiden kautta sitoudumme vastuullisuuteen, toimimme alamme tiennäyttäjinä sekä pidämme empatiaa supervoimanamme. Näiden arvojen pohjalta rakentuu vahva yrityskulttuurimme, jota vaalimme työssämme.
Avoimet työpaikat:
Mikäli tällä hetkellä ei löytynyt sopivaa avointa paikkaa, voit täydentää tietosi meidän Talent Communityyn, jonka kautta saat tiedon aina, kun meille avautuu uusia tehtäviä.

Future Workplaces kertoo työpaikkojen edelläkävijöistä.
Hyvä työntekijäkokemus mahdollistaa hyvän asiakaskokemuksen. Secton hyvä työilmapiiri näkyy henkilöstötutkimuksen tuloksissa. Olemme erityisen ylpeitä, kun saavutimme jo kolmannen kerran Siqni henkilöstötutkimuksen myötä Future Workplaces-sertifikaatin. Future Workplaces on sertifikaatti, joka ansaitaan, kun työpaikan yrityskulttuuria on johdettu poikkeuksellisen hyvällä työntekijäymmärryksellä työntekijöitä kuunnellen.
Olemme erittäin iloisia sertifikaatin saavuttamisesta ja kehitämme jatkossakin tekemistämme työntekijäymmärryksen kautta.