.jpg)
MARKUS VUOLLE SECTO AUTOMOTIVEN TOIMITUSJOHTAJAKSI
Markus Vuolle on nimitetty autoalan palveluyhtiö Secto Automotiven toimitusjohtajaksi. Vuolteen tehtävänä on jatkaa yrityksen kasvua, joka perustuu kestävään autoiluun ja korkeatasoiseen asiakaskokemukseen. Secto Automotiven vertailukelpoinen liikevaihto oli vuonna 2025 235 miljoonaa euroa ja yhtiön osuus yritysleasingmarkkinoista nousi 12,0 prosenttiin.
Markus Vuolle on työskennellyt aiemmin johto- ja hallitustehtävissä auto-, vakuutus- ja finanssialalla ja kesäkuusta 2025 lähtien Secto Automotiven väliaikaisena kaupallisena johtajana.
– Secto ei ole enää vain autoleasingyhtiö, vaan autoalan palveluyhtiö. Kestävä autoilu tarkoittaa meille sitä, että tarjoamme yrityksen autokannan hallintaan kokonaisvaltaisen ratkaisun, joka perustuu kokonaistaloudellisuuteen, päästöjen hallintaan ja ylivertaiseen asiakaskokemukseen. Uskon, että laaja-alainen kokemukseni vakuutuksista, rahoituksesta ja autojen tukku- ja vähittäiskaupasta antaa minulle hyvät valmiudet luotsata yhtiön kasvu seuraavaan vaiheeseen, Markus Vuolle sanoo.
Vuonna 2025 Secto Automotiven vertailukelpoinen liikevaihto oli 235 miljoonaa euroa ja sen markkinaosuus oli 12,0 prosenttia. Secto on pakettiautoissa yritysleasingmarkkinoiden toiseksi suurin ja henkilöautoissa kolmanneksi suurin toimija. Yritysleasingautojen rekisteröinnit kasvoivat 2,5 prosenttia vuonna 2025.
Secton kasvun takana on panostus mutkattomaan ja kestävään autoiluun. Huippuluokan asiakaskokemuksesta kertoo erityisesti se, että sen asiakastyytyväisyyttä mittaava NPS-luku on 54. Value Clinicin lokakuussa 2025 toteuttaman bränditutkimuksen mukaan Secto on autoleasingalan tunnetuin toimija yritysautopäättäjien keskuudessa. Tutkimuksen mukaan yritysautopäättäjät näkevät Secton myös alan aktiivisimpana toimijana sekä kiinnostavimpana tulevaisuuden kumppanina.
– Ensiluokkainen asiakaskokemus syntyy yhdistelmästä digitaalisia työkaluja, tiedolla johtamista, henkilökohtaista palvelua ja korkeatasoista työntekijäkokemusta. Vahvasta yrityskulttuurista kertoo se, että myös henkilöstön tyytyväisyyttä mittaava eNPS-lukumme on huippuluokkaa, 51, Vuolle sanoo.
– Olemme markkinoiden ainoa täysin suomalaisomisteinen tämän kokoluokan toimija. Paikallinen omistus ja johto sekä yhtiön itse luoma digitaalinen palveluympäristö antavat meille poikkeuksellisen hyvän lähtökohdan ymmärtää asiakkaittemme tarpeita ja vastata niihin.
Kohti markkinajohtajuutta
Secto Automotiven perustaja ja tähänastinen toimitusjohtaja Matias Henkola jatkaa työtään yhtiössä sen hallituksen jäsenenä. Henkolan sijoitusyhtiö Daleheart Oy omistaa Secto Automotivesta noin 25 prosenttia ja pääomistaja Hartwall Capital noin 70 prosenttia. Loput noin viisi prosenttia yhtiöstä on sen avainhenkilöiden ja henkilöstön omistuksessa.
Secto Automotiven liiketoiminta keskittyy yksinomaan autojen yritysleasingiin. Secto lopetti autojen yksityisleasingin vuonna 2023 ja vuonna 2024 se myi vaihtoautojen vähittäiskaupan liiketoimintansa Kamuxille. Jo tätä aikaisemmin yhtiö oli luopunut konevuokraus-liiketoiminnastaan.
– Kaikki menneisyyden vertikaalit on nyt karsittu, ja fokuksemme on tiukasti siinä, miten tarjoamme yrityksille jatkuvasti mutkattomampaa ja kokonaisvaltaisempaa auton omistamisen ulkoistuspalvelua ja kasvamme sen myötä markkinajohtajaksi, Matias Henkola sanoo.
Myös Secto Automotiven hallituksen puheenjohtaja Jukka Ruuska luottaa Vuolteen kykyihin.
– Uskon että Markus on juuri oikea henkilö kehittämään Secton asiakaslähtöisyyttä ja asiakaskokemusta entisestään yhdessä koko tiimin kanssa ja johtamaan siten Secton kasvumatkan seuraavaa vaihetta, Jukka Ruuska sanoo.
Lisätietoja:
CEO Markus Vuolle, Secto Automotive Oy, markus.vuolle@secto.fi, +358 44 015 1100
Secto Automotive on vuonna 2007 perustettu, suomalaisessa omistuksessa oleva B2B-autoleasingpalveluyhtiö, joka on Suomen toiseksi suurin pakettiautojen ja kolmanneksi suurin henkilöautojen omistaja. Secto Automotiven vertailukelpoinen liikevaihto (FAS) vuonna 2025 oli 235 miljoonaa euroa. Sectolla on noin 4 100 yritysasiakasta. Yrityksen kasvun moottoreina toimivat asiakkaiden mutkaton autoarki ja kestävän autoilun edelläkävijyys.