
Secto Automotive Labs: Vaikuttamista kestävän autoilun puolesta positiivisen julkisuuden kautta
Perustimme joulukuussa 2022 oman kehitysosastomme, Secto Automotive Labsin. Sen tärkein tehtävä on kertoa autoilun kestävän muutoksen välttämättömyydestä positiivisen ja mielenkiintoisen viestinnän kautta.
Secto Automotive Labsin toiminnalle rakennettiin hyvä pohja ja uskottavuus heti ensimmäisen toimintavuoden aikana. Ensimmäisinä vuosina näkyvyys tuli pääosin kilpailutoiminnan kautta. Labs-tiimi alkoi käyttää ensimmäisenä maailmassa sähköbensiiniä jo kaudella 2021, ja matalafossiilisten voiteluaineiden käyttöönotto seurasi vuonna 2022. Testikilometrejä näille innovaatioille kertyi vuonna 2023 noin neljä tuhatta.
Secto Automotive Labsin rallitiimissä ajoi kaudella 2023 kuljettajapari Heikki Kovalainen ja Janni Hussi. Heidän sitoutumisensa projektin arvoihin ja viestintään auttoi meitä saavuttamaan merkittävää näkyvyyttä ja herättämään keskustelua kestävän autoilun monimuotoisuudesta. Vuonna 2024 Secto Automotive Labs keskittyi vastuullisuusviestin edistämiseen median, tapahtumien ja kansanvälisten yhteistyökumppanuuksien kautta.
Useat johtavat autotehtaat käyttävät Secto Automotive Labs -viitekehyksessä kehitettyä matalafossiilista voiteluainetta. Yhteistyö matalafossiilisen voiteluaineen käyttöönotossa liikkumisteknologian innovaatiostaan tunnetun Schaeffler Groupin DTM Innovation Taxi -projektissa toi paljon kansainvälistä näkyvyyttä. Schaeffler on ollut DTM-sarjan innovaatiokumppani vuodesta 2023 lähtien. Innovation Taxin Audi R8 LMS GT2 on näyttävä teknologia-alusta, jota käytetään mm. näytösajoihin. Kestävät voiteluratkaisut ovat uusin innovatiivinen lisäys sähköpolttoaineen ohella DTM Innovation Taxi -projektiin vuosille 2024 ja 2025.
Tavoitteemme on olla kestävän autoilun ajatusjohtaja
Secto Automotive Labsin tärkein tehtävä on viestiä aktiivisesti kestävästä autoilusta tärkeimmille sidosryhmille: autoteollisuuden toimijoille, asiakkaille, yhteistyökumppaneille ja yhteiskunnallisille päättäjille – Suomessa ja kansainvälisesti.
Tavoitteemme on olla kestävän autoilun ajatusjohtaja. Haluamme profiloitua tulevaisuuden autoilun asiantuntijaksi. Olemme pitäneet vaikuttajapuheenvuoroja useissa tärkeissä talous-, vastuullisuus- ja autourheilutapahtumissa. Puhujina ovat olleet kilpa-autoilija Heikki Kovalainen ja Secton toimitusjohtaja Matias Henkola.
Vahvistamme jatkossa yhteistyötä Heikki Kovalaisen kanssa, joka on yksi maailman tunnetuimpia ja suosituimpia kilpa-autoilijoita. Kovalainen on ollut yhteistyöhankkeissamme merkittävässä roolissa vuodesta 2022, ja hänestä kehittyi jo ensimmäisen yhteisen kilpakauden aikana erittäin sitoutunut ja asiantunteva kestävän autoilun puolestapuhuja. Vuoden 2025 vaikuttamisvisiossa on olla entistä näkyvämmin esillä hänen kauttaan.

Secto on Suomen MM-rallin pääyhteistyökumppani. Yhteistyön kautta olemme saaneet Secto Automotive Labsin työlle laajaa julkisuutta maailman suurimmissa autourheilumedioissa, joista laajalevikkisin on yhdysvaltalainen DirtFish. Sen video- ja artikkelijulkaisuilla on yli miljoona seuraajaa sosiaalisessa mediassa. Secton nimi mainittiin lähes 70 videossa tai artikkelissa vuonna 2024, ja itse Secto Automotive Labsin ja Secton toiminnasta tehtiin sivustolle viime vuonna viisi julkaisua. Secto Automotive Labsin toiminta on ollut näkyvästi esillä myös suomalaisissa sanomalehdissä ja talousalan julkaisuissa.

Secto Automotive Labs -idean takana on Secto Automotiven Matias Henkola.
"Olimme testanneet harrastuspohjalta jo reilun vuoden ajan erilaisia matalafossiilisia ratkaisuja, mutta kun jo sillä tavalla syntyi tärkeitä kehitysaskelia, päätimme alkaa tekemään työtä järjestelmällisemmin. Löysimme muun muassa polttomoottoriauton koneeseen sekä sähköautojen vaihteistoon loistavasti soveltuvan matalafossiilisen voiteluaineen, jonka suomalainen yritys oli alun perin kehittänyt ydinvoimaloiden laakerien voiteluun. Esittelimme tuotteen eräälle maailman suurimmista autonvalmistajista, joka oli hyvin hämmästynyt löydöstä, mutta totesi sen heti toimivaksi”, kertoo Henkola Labsin alkuvaiheista.