Rittal vaihtoi vähäpäästöisiin autoihin kokonaiskustannuksia kasvattamatta

Teollisuuden infrastruktuuritoimittaja Rittal uudisti toukokuussa 2024 autopolitiikkansa ja aloitti siirtymän vähäpäästöisiin autoihin. Syynä oli halu pienentää hiilijalanjälkeä ja vastata sekä asiakkaiden että henkilöstön vastuullisuusvaateisiin. Muutos tehtiin autoilun kokonaiskustannuksia kasvattamatta.

Rittal Suomi kuuluu Friedhelm Loh Groupiin, joka on saksalainen perheomisteinen monialayritys. Tuotantolaitoksia konsernilla on yhdeksässä ja tytäryhtiöitä 65 maassa. Rittal on sähkökytkentä- ja IT-laitekaappien valmistaja ja konesalien rakentaja. Asiakkaina ovat teollisuus- ja IT-yritykset ympäri maailman.

Konsernitaustan takia Suomen Rittalin toive uudistaa autopolitiikkansa kohti päästötöntä autoilua ei voinut toteutua pelkästään paikallisella päätöksellä.

”Globaali yritys ei voi suoraan ohjeistaa ympäri maailmaa siirtymistä sähköautoihin, toimintaympäristöt ovat niin erilaisia. Siksi käytännössä uutta autopolitiikkaa haluavan maan täyty tehdä ennen päätöstä selvitys, miten siirtyminen toteutetaan ja mitkä ovat sen kustannukset”, kertoo Rittalin talousjohtaja Riikka Saira, joka oli mukana muutoksessa yhteistyössä leasingkumppani Secton kanssa.

Autopolitiikan muutos sai vauhtia paitsi Rittalin omista hiilineutraaliustavoitteista myös henkilöstön toiveista päästä ajamaan ympäristöystävällisemmin.

”Saksassa suomalainen työsuhdeautoilumalli ei ole tuttu. Saksassa moni ajaa työajot yrityksen autolla ja henkilökohtaiset ajot omallaan. Meillä autoilu on sen verran kallista, että nämä asiat on pakko yhdistää. Siksi meidän piti avata autopolitiikkamme tarpeet saksalaiselle emoyhtiölle ja myös osoittaa, että vaikka sähköautot ovat hankintahinnaltaan kalliimpia, alemmat käyttökustannukset ja parempi jäännösarvo kompensoivat kulut”, Saira taustoittaa.

Tarkat laskelmat toivat positiivisen päätöksen

Rittalilla on Suomessa autokannassaan 22 autoa, joista suurin osa on henkilöstön työsuhdeautoja. Uudistuksen myötä ne ovat nyt pääosin täyssähkö- ja hybridimalleja. Fleetissä on vielä myös tuotantoajossa olevia dieselautoja, jotka on jo vuosia tankattu uusiutuvalla dieselillä.

”Rittal on tehnyt yhteistyötä Secton kanssa vuodesta 2019.  Kun nyt aloimme toden teolla toteuttaa autoilun vihreää siirtymää, Secton apu oli erittäin tärkeää. Sectossa tiedettiin minkä tyyppisiä autoja meillä on käytössä, ja he auttoivat meitä tekemään autokannan TCO-laskelmat, joilla osoitimme Saksaan emokonsernille, että muutos voidaan toteuttaa ilman autoilun kokonaiskustannusten nousua”, Saira sanoo.

Hyvin tehdyn selvitystyön ansiosta pyyntö sai nopeasti vihreää valoa.

”Arvostan paljon, että saimme emoyhtiöstä luvan linjata Suomen Rittalin autopolitiikaksi vain vähäpäästöisten autojen käytön. Se kertoo asiakkaillemme koko yrityksen sitoutumisesta vastuullisuuteen eikä jätä siirtymää pelkästään henkilöstölle suunnattujen verokannusteiden varaan”, Saira alleviivaa.

Nimetty yhteyshenkilö helpottaa arkea

Kaikki Rittalin autot hankitaan Secton kautta. Sairan mukaan ratkaisu tuo selkeyttä ja joustavuutta autokannan hallintaan.

”Käytännössä yksi nimetty yhteyshenkilö hoitaa suurimman osan asioista ja hänet saa aina kiinni. Minun työtäni helpottaa huomattavasti, kun vaikkapa autonvalintatilanteessa voin sanoa työntekijälle, että puhu suoraan Secton yhteyshenkilön kanssa. Eikä henkilöstöltä tule myöskään kohtuuttomia autotoiveita, kun Sectossa tiedetään meidän autopolitiikkamme.”

Uuden vähäpäästöisen auton henkilöstö voi valita melko laajasta valikoimasta. ”Liekö sattumaa, että saksalaisessa yhtiössä suositaan saksalaisia automerkkejä, mutta moni perheellinen on valinnut Volkswagen ID 7-täyssähköauton, ja muista merkeistä mukana ovat muun muassa Audi, BMW, Mercedes ja Volvo”, Saira sanoo.

Osana leasingpakettia työntekijöille tarjotaan mahdollisuus ottaa käyttöön kotilatauspiste, ja yrityksen pysäköintialueelle on asennettu neljä latauspistettä.

Vähäpäästöinen autoilu on osa kokonaisvastuullisuutta

Rittal on sitoutunut säästämään luonnon resursseja ja Suomessa sille on myönnetty Ekokompassi-sertifikaatti vuonna 2019.

 ”Vihreitä valintoja on tehty muun muassa sähkön ja kaukolämmön suhteen. Lisäksi olemme vähentäneet sähkön kulutusta ja lämmitystä sekä uusineet kiinteistöissä olevia laitteita energiatehokkaimmiksi. Vuonna 2024 mukaan tuli autoilun päästöjen vähentäminen. Lopullinen päämäärä päästöissä on hiilineutraalius”, Saira kertoo.

Työtä ilmaston hyväksi tehdään myös Rittalin tuotekehityksessä, joka tähtää energiankulutuksen vähentämiseen varsinkin jäähdytysteknologian osalta. Rittalin Blue e+ -jäähdytysyksikkö on johtava ratkaisu maailmassa koneiden ja järjestelmien hiilijalanjäljen ja energiankäytön minimoimiseen”, Saira sanoo.

Omassa tuotannossaan yritys on siirtynyt täysin vihreään sähköön kaikissa Saksan toimipisteissä. Seitsemään Friedhelm Loh -konsernin toimipisteeseen on jo asennettu aurinkopaneelijärjestelmät, ja muissa kohteissa hanke on suunnittelu- ja valmisteluvaiheessa. Nämä toimet ovat johtaneet lähes 40 prosentin pudotukseen konsernin toimipisteiden hiilidioksidipäästöissä kuudessa vuodessa.

Ota yhteyttä asiantuntijoihimme alla olevalla lomakkeella niin kerromme tarkemmin miten voimme auttaa yritystäsi!